Category: Yleinen

Trubaduurin Juhannuskeikat Uudellamaalla ja Pirkanmaalla

Juhlapyhät ovat muusikoille yleensä kiireistä aikaa. Trubaduuri on töissä silloin, kun muut juhlii. Juhannuskiertue käynnistyi terassikeikalla Seurasaaressa. Olen käynyt Seurasaaressa viimeksi lapsena katsomassa kokkoa, joten mitään muistikuvaa koko paikasta ei enää ollut. Pienen navigoinnin jälkeen saavuin määränpäähän ja olihan tuo kaunis saari todellakin. Tällä kertaa ei voinut ainakaan maisemista valittaa. Soittoaika oli mukavan aikaisin ja …

Trubaduuri 50v-syntymäpäivillä Helsingissä

Tällä kertaa trubaduuri oli kutsuttu soittamaan 50-vuotisjuhliin Helsingin Tapanilaan. Juhlia varten oli erikoistoiveita ja kävimme tilaajan kanssa etukäteen läpi suunnitelmia. Juhlapaikkana toimi Tapanilan Kylätila, joka on vanha koulurakennus ja juhlatila oli jakautunut kahteen vanhaan luokkaan. Ruokailu tapahtui toisessa luokassa ja tarkoituksena oli luoda perinteistä trubaduuritunnelmaa soittamalla täysin akustisesti Folk-henkistä ohjelmistoa kuten Bob Dylania, Simon & …

Trubaduuri Järvenpäässä

Perjantaina oli viimeinkin julkinen trubaduurikeikka pitkään aikaan. Keikkapaikkana toimi Järvenpäässä sijaitseva Wanha Mestari Totti ja soitot tapahtuivat terassilla. Koko Uusimaa hehkui hellettä ja terassi oli jo hyvissä ajoin täynnä. Osa ihmisistä joutui jopa jonottamaan sisällä vapautuvia pöytiä. Ravintola sijaitsee legendaarisella Sibeliuksenkadulla, joka Puistobluesin aikana toimii ”Blues”-katuna. Näinpä päätin soittaa alkuun muutamat bluesit tuomaan oikeanlaista tunnelmaa. …

Trubaduuri Vantaalla naisten illassa

Lauantaina sain kutsun viihdyttämään naisia koti-iltaan Vantaalle. Keikka oli yllätysnumero vieraille ja saapuessani paikalle sain osakseni hämmentyneitä ja arvoituksellisia katseita. “Onko se strippari vai taikuri?” “Sillä on kitara!” Pikkuhiljaa todelliset motiivini alkoivat selvitä ja tunnelma sähköistyi. “Sehän on trubaduuri!” Odottavien katseiden alla kasasin nopeasti laitteiston ja laitoin bileet käyntiin. Porukka oli heti alusta asti mukana …

Kitaratunteja Etänä

Kansanterveydellisistä syistä kitaratunnit ovat siirtyneet toistaiseksi etäopetuksen piiriin. Olen käyttänyt opetukseen Zoom-videokonferenssiohjelmaa. Jos haluat kitaratunteja netin välityksellä niin ota rohkeasti yhteyttä. Opetusta varten tarvitset tietokoneen, jossa on kamera ja mikrofoni sekä vakaan nettiyhteyden. Zoom toimii tällä hetkellä parhaiten Chrome-selaimella.

Trubaduuri rokkitrion kanssa vehmaalla

Lauantaina olimme triona soittamassa Vehmaalla Torpparin Tupa -nimisessä ravintolassa. Tällä kertaa ohjelmistoksi otettiin klassista rokkia. Oli mukavaa soittaa omia suosikkibiisejä mm. Dire Straitsilta, Thin Lizzylta ja AC/DC:ltä. Mukana oli myös suomalaisia klassikoita kuten Eppu Normaalia, Leevi & Leavingsia sekä Kolmatta Naista. Paikka oli suhteellisen pieni mutta hyvin akustoitu, joten soundimaailma oli miellyttävä ja kaikesta sai …

Äänentoistokoulutusta Kalliossa

Kävin torstai-aamuna pitämässä äänentoistoon liittyvää koulutusta Kalliolan Setlementti -yhdistyksen asiakkaille ja henkilökunnalle. Koulutus oli osa tapahtumatuotannon opiskelua ja kulki nimellä “roudauskurssi”. Opiskelijoilla ei ollut ennestään kokemusta äänentoistolaitteiston käytöstä. Kävimme läpi tiiviin paketin, jossa käsiteltiin mm. laitteiden kytkemistä, signaalitietä, mikrofoneja sekä perusasioita miksaamisesta. Kysymyksiä tuli paljon ja olin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka kiinnostuneita kaikki olivat aiheesta. …

Uudet sivut avattu!

Trubaduurin uudet sivut ovat nyt valmiina. Halusin jo pitkään uudistaa nettisivut ja tarkoitus oli myös opetella tekemään itse. Päätin ilmoittautua Helsingin työväenopiston WordPress-kurssille. En ollut aikaisemmin ollut siellä opiskelijana, joten en tiennyt mitä odottaa. Opettajana kurssilla toimi tietotekniikan lehtori, DI Maikku Sarvas. Maikku oli todella asiantunteva ja avulias. Miten hienoa opetusta meillä onkaan työväenopistossa! Nettisivujen …