Trubaduuri Vantaalla ja Häissä Mustion Linnassa

Perjantaina oli toivottu ohjelmaa juhliin Vantaalle. Kyseessä oli päiväkodin henkilökunnan virkistysilta. Lapset oli kuitenkin haettu jo kotiin, joten Lenni Lokinpoikaset ja Saku Sammakot jäivät tällä kertaa soittamatta 🙂 Ilta käynnistyi rauhallisesti ruokailulla, joten eka setti meni taustamusiikkina. Toisessa setissä laitettiin jo vähän jalalla koreaksi ja toiveitakin alkoi tulemaan. Kaikenkaikkiaan mukava aloitus viikonlopulle. Lauantaina olikin jo hieman isompi työmaa kun trubaduuri suuntasi häihin Lohjan ja Raaaseporin kupeessa sijaitsevaan Mustion Linnaan. Tämä hääkeikka oli buukattu jo viime vuoden puolella. Soitot tapahtuivat omassa rakennuksessa joka oli tunnelmallisesti valaistu ja jopa ilmastointi pelasi, mikä oli näillä helteillä pelastus sekä soittajalle että yleisölle. Vieraat saapuivat paikalle vasta myöhemmin, joten sain rauhassa kasata laitteet ja tehdä kunnon soundcheckin. Vieraita alkoi saapumaan pikkuhiljaa paikalle ja keikka aloitettiin parilla häävalssilla. Siitä jatkoin perinteisemmän musiikin parissa, jonka jälkeen olikin luvassa iltapala. Kun mahat oli syöty täyteen soittelin ruuansulatusmusiikkina hieman J. Karjalaista, jota oli toivottu yleisöstä. Loppuilta menikin sitten jo ihan diskohittien tahdissa ja sulhasen kaverit järjestivät myös yllätysohjelmanumeron, jota sain säestää lennosta. Pilkku tuli puoliltaöin ja vieraat lähtivät samantien jatkoille, joten vielä oli roudauksen vuoro ja sitten pääsin jo kaikkeni antaneena lähtemään kotia kohti. 

Leave a Reply