Trubaduurin Juhannuskeikat Uudellamaalla ja Pirkanmaalla

Juhlapyhät ovat muusikoille yleensä kiireistä aikaa. Trubaduuri on töissä silloin, kun muut juhlii. Juhannuskiertue käynnistyi terassikeikalla Seurasaaressa. Olen käynyt Seurasaaressa viimeksi lapsena katsomassa kokkoa, joten mitään muistikuvaa koko paikasta ei enää ollut. Pienen navigoinnin jälkeen saavuin määränpäähän ja olihan tuo kaunis saari todellakin. Tällä kertaa ei voinut ainakaan maisemista valittaa. Soittoaika oli mukavan aikaisin ja tunnelmakin rauhallinen. Kolmen setin jälkeen toivottiin vielä pari encorea ja sitten pääsin jo kotiin lepäilemään seuraavan päivän koitosta varten. Juhannusaattona olikin luvassa varsinainen maraton. Ensiksi piti soittaa pihabileissä Helsingissä ja sen jälkeen oli pari tuntia aikaa ehtiä Ylöjärvelle bändikeikalle. Pihajuhlat käynnistyivät erittäin kuumissa merkeissä. Aurinko porotti suoraan terassille eikä tuulenvireestä ollut tietoakaan. Tämä oli kieltämättä kuumin keikka koskaan. Tämä peittosi jopa parin vuoden takaisen laivaviikon ennätyshelteillä. Juhlakansa oli kuitenkin kivasti mukana ja trubaduurille kannettiin kurkunkostuketta litratolkulla. Pidättäydyin tällä kertaa kivennäisvedessä, koska vielä oli hypättävä rattiin ja suunnattava kohti Pirkanmaata, jossa odotti jo toinen juhlaväki. Bändikaverit olivat virittäneet laitteet jo päivällä, joten pääsin ns. ”valmiiseen pöytään”. Keikkapaikkana toimi Pimeensalmen Telakka ja osa yleisöstä oli tullut veneellä. Aloitimme soittamisen jo aikaisin rajoitusten takia. Edellisestä bändikeikasta oli kulunut jo monta kuukautta, joten oli kyllä tosi kiva nähdä bändikavereita pitkästä aikaa ja kokea yhdessä soittamisen riemu! Rummut löivät, kitara komppasi ja tanssilattia oli täynnä loppuun saakka. Keikan jälkeen piti vielä roudata kamat autoon sekä ajettava kotiin. Juhannus ja helle vaativat veronsa ja seuraavat pari päivää menivät sitten mukavasti sohvalla torkkuen. 

Trubaduuri pihajuhlissa Helsingissä
Pitkä kuuma Juhannus!

Vastaa