Tammikuun trubaduurikeikat olivat tehokkaasti pyyhkiytyneet kalenterista ja tuleva keikka oli kuukauden ainoa. Kyseessä oli 50-vuotissynttärit Järvenpäässä. Olin saanut ”settilistan” synttärisankarilta sähköpostiin. Listassa oli paljon rock-klassikoita, minkä takia minut oli varmasti valittu soittamaan. Olen tehnyt paljon trubaduurikeikkoja Järvenpäässä ja niissä bileissä ei ole tarjoilujen suhteen säästelty. Tälläkään kertaa ei tarvinnut juhlakansan olla kuivin suin. Siis kohti Järvenpään rämeisiä kosteikkoja. Paikalle löytäminen oli pienen työn takana kun navigaattori ei näyttänyt täysin oikein. Pienen harhailun ja puhelinohjeistuksen jälkeen saavuin pihaan. Kello oli vasta seitsemän mutta tunnelma oli jo poikkeuksellisen hilpeä. Porukkaa oli myöskin ihan hyvin. Yleensä saavun tuntia ennen paikalle laittelemaan laitteistoa. Tällä kertaa en päässyt heti kasaamaan kamoja kun vuorossa oli yllätysnumero. Synttärisankarin 11-vuotias sukulaistyttö esiintyi soittaen pianoa. Biiseinä oli Mötley Cruen Home Sweet Home ja Sunrise Avenuen Hollywood Hills. Näemmä hänellekin oli tehty valmis settilista ?. ”Lämppäri” suoriutui hienosti ja sai isot aplodit. Taisi jopa vierailla muutama kyynel vierähtää.
Esityksen jälkeen aloimme katsoa soittopaikkaa. Alkuperäisenä ideana oli, että olisin soittanut samassa kohtaa mutta tila oli noin metrin kokoinen, joten ajatus piti haudata. Usein ihmiset aliarvoivat tilan tarpeen koska esiintymiseen vaaditaan muutakin kun ”mies ja kitara”. Varsinkin jos tarkoitus on vetää bilemeiningillä bassot täysillä. Paikka oli aika pieni ja hieman hankalan muotoinen. Lopulta sovittiin, että takaseinältä siirretään pari pöytää sen jälkeen kun ruokailu on ohi. En päässyt siis kasaamaan laitteistoa vielä ja piti odotella ruokailun loppumista. Tiesin, että tulee pikkuisen kiire mutta vaihtoehtoja ei ollut. Odotellessa juttelin parin juhlavieraan kanssa, joista toinen oli nauttinut ilolientä jo sen verran, että kävi keventämässä oloaan pihalla. Erään basistin sanoin: ”taas mahtuu olutta!”. Pääsin viimeinkin asentamaan pönttöjä. Itsellä on tällä hetkellä uuden pedaalilaudan rakennus kesken ja irtosälää on jonkin verran mikä hidastaa kasaamista. Vihdoin kaikki oli valmista showta varten ja ei muuta kun trubaduuri lauteille. Juhlakansa oli jo sen verran marinoitunutta, että ei tarvinnut tyhjille seinille soitella. Juhlapaikassa ei ollut paras ilmanvaihto ja lavan vieressä hohkasi täysillä patteri, joten olo oli kuin saunassa. Ekan setin jälkeen oli kakkukahvit kera konjakin. Lisäksi boolia tuotiin lisää pöytään.
Toka setti lähtikin sitten vauhdikkaasti. Highway To Hell sai tunnelman kattoon. Lisää volaa siis ja bassoa. Nuottiöljy oli alkanut vaikuttaa selvästi juhlakansaan ja meno alkoi muistuttamaan jo Michael Jacksonin Thriller-videota. Välillä kuului jostain ”kops” ja miestä kaatui, mutta ylösnousemus oli vähintään yhtä nopea! PA-tornit huojuivat kun pajut kevätmyrskyssä. Juhlakalu oli saanut lahjaksi sikarilaatikkokitaran ja yleisö vaati sen korkkaamista lavalla. Turvallisuussyistä tämä kunnia annettiin minulle. Ei muuta kun Paranoid tulille ja uusi tulokas sai kasteen. Mötörheadin Killed By Death ja Ace Of Spades olivat myös listalla ja tunnelma oli kuin Lemmyn keikalla konsanaan. Tämän jälkeen vanhempi rouvashenkilö tuli kysymään, että saisiko yhden valssin. Ei muuta kun Kultainen Nuoruus soimaan ja meno muuttui Wackenista kesätansseihin. Rouva tiesi kertoa, että oli tanssinut kyseistä biisiä häissään vuosikymmeniä sitten. En yleensä katso kelloa keikoilla jos ei ole kiire seuraavalle ja tästä tulikin pitkä keikka. Järvenpää ei siis pettänyt trubaduuria tälläkään kertaa! Yhden amaröörivirheen kuitenkin tein ja unohdin juoda tarpeeksi vettä. Seuraavana päivänä olikin kunnon migreeni nestehukan takia vaikka alkoholia ei tullutkaan otettua tippaakaan. Pitää jatkossa muistaa pitää huolta myös omasta nesteytyksestä. Blogin seuraavassa osassa muistellaan vähän pikkujoulukeikkoja!
by Mark Tuomela 